keskiviikko 2. tammikuuta 2013

2. päivä

Tupakka+nuuskalakko on sujunut varsin hyvin. Töissä ajattelen aika-ajoin tupakallelähtöä, vain tajutakseni olevani lakossa. Kotona taas olen ollut varsin rauhaton ja huomannut etsiväni nuuskapakkaa, jälleen kerran vain tajutakseni olevani lakossa.

Erityisesti käsissäni on välillä erikoinen tunne. Ihan kuin tuntisin verenkierron ja se tunne saa minut ajattelemaan, että verikin kiertää varmaan väärään suuntaan.

Aamut ovat vaikeita, koska se päivän ensimmäinen tupakka jää polttamatta. Normaalisti kaikki aamurutiinit sujuvat nopeammin kun mielessä on se päivän ensimmäinen. Näyttivät ne rutiinit sujuvan nytkin, mutta ulosmeno oli jotenkin "puutteellista".

Päivän aikana en tahdo erottaa, että onko minulla nälkä vai nikkis. Ostin nikotiinipurkkaa, helpottaakseni pahimpia vierotusoireita. Toivottavasti en jää siihen nikotiinipurkkaan koukkuun, koska se on älyttömän kallista. Kahden päivän aikana purkkaa on kulunut 6 "tyynyä" per päivä. Valitsin halvimman merkin mitä hyllystä löysin. Lisäksi valitsin sen vähemmän nikotiinia sisältävän, eli 2mg. Vahvemmassa on 4mg. Eri makuja löytyi 6 kpl: Tropical fruit, Icemint, Mint, Fruit, Lakrits ja nikotiinin makuinen. Valitsin tuon lakritsan makuisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti