tiistai 14. elokuuta 2012

1. päivä

Kesäloma loppui. Olen kalastellut kesäloman aikana paljon ja polttanut myös tupakkaa paljon. Tupakka on aina kuulunut osaksi kalastusharrastustani. Olen aloittanut kalastuksen 9-vuotiaana, joten olen polttanut 17 vuotta. Kalastusta en toki syytä tupakoinnistani. Kalastusblogini löytyy osoitteesta http://lohimies.blogspot.fi/.

Poltan tupakkaa myös jos golffaan, metsästäessä, pihatöissä, pyöräillessä, kävellessä, kännissä ja oikeastaan aina kun menen ulos tai olen ulkona. Tupakointi on tapa, joka on rakentunut osaksi ulkoilua. Sisällä en ole polttanut, paitsi opiskelija-asunnossani liesituulettimen alla, viime vuosituhannella.

Talvella poltan vähemmän, koska silloin myös ulkoilen vähemmän. Asun Oulussa ja täällä on oikea talvi, joten on myös kylmää, eikä tee mieli lähteä tupakan takia ulos. Paitsi jos on oikein kova nikkis eli nikotiinin tarve.

Töissä olen aina polttanut ja löytänyt oman "tupakkarinkini". Jos olen päättänyt alkaa lakkoon, eli lopettaa tupakoinni, on aina joku tupakkaringistä tullut pyytämään minua tupakille ja aina jossain vaiheessa lakko on pettänyt. En syytä tästä tupakkarinkiä, vaan omaa heikkouttani ja sitä etten ole ehkä kertonut olevani lakossa.

Minulla on vahva riippuvuus tupakkaan ja aion nyt päästä siitä eroon. En meinaa ahnehtia "lakon" kans vaan hoidan homman vaiheittain. Minulla ei ole ainoastaan riippuvuus tupakkaan vaan myös nikotiiniin. Selvähän se, muttei ehkä aivan selvää sellaiselle joka ei tupakoi. Kuten mainitsin aikaisemmin, tupakointi on myös tapa. Lisäksi tupakointi aiheuttaa riippuvuuden nikotiiniin. Aion ensin päästä eroon tuota tavasta. Kauan siihen menee, en tiedä. Tiedän sen, että jos pääsen eroon tavasta, on minun helpompi päästä eroon myös nikotiiniriippuvaisuudestani.

Moni teistä lukijoista varmaan ajattelee, että se meinaa käyttää nikotiinilaastari, nikotiinipurkkaa tai sähkötupakkaa? Nikotiinilaastarin tai nikotiinipurkan avulla olisi ehkä hyvä päästä irti tuosta tavasta, mutta sähkötupakan avulla se ei varmasti onnistu.

Käytän nuuskaa. Olen käyttänyt sitä myös melkein tuon samaisen 17 vuotta. Se, että miten meinaan päästä nuuskasta eroon, on sitten toinen tarina.

Olen nyt ollut kohta ensimmäisen päivän ilman tupakkaa. Onko tehnyt mieli polttaa? Kyllä. Kokemuksen perusteella voin sanoa että aamu on se vaikein. Olen tottunut siihen että kun kävelen aamulla ovesta ulos, poltan tupakin. Jos on kiire viedä lapset tarhaan ja kouluun, olen vienyt ne ensin ja polttanut tupakin sitten vasta työpaikan pihalla.

Tänä aamuna en polttanut. Mielessä se oli koko ajan. Laitoin nuuskan huuleen heti syötyäni aamupalan. Ei se mitään auttanut kun kävelin ulos. Taskussa oli Coltin sytkäri, kun kaivoin auton avaimet sieltä. Se taas muistutti minua tupakista. Auto piti viedä peltivauriokorjaamolle, kun joku oli sitä kolhinut parkkipaikalla. Koko matkan sinne (10km), teki mieli avata ikkuna ja polttaa tupakki. Odottelin 10 minuuttia peltikorjaamolla, että tyttöystäväni tulee minut hakemaan ja viemään töihin. Odottelin pihalla. Arvata saattaa mikä oli mielessä. Matti Nykänen on sanonut, että "Ainahan se on mielessä", mutta ei se minulla ollut mielessä, vaan tupakki. Työpaikan pihalla katse kääntyi tupakkipaikalle.

Kahvi. Jos juon töissä kupin kahvia, kuuluu siihen päälle polttaa tupakki. Tänään en polttanut. Mielessä oli.

Ruoka. Ruoan päälle on mukava polttaa tupakki. Tänään en polttanut. Mielessä oli.

Työ. Työpäivän päälle on mukava polttaa tupakki. Tänään en polttanut, vaikka odottelin 5 minuuttia pihalla että tyttöystävä tulee hakemaan.

Olen kuullut että useimmat, jotka lopettaa tai on lakossa kärsivät painon noususta. Minulla on painoa aivan riittävästi, joten olen päättänyt kiinnittää asiaan huomiota. Aamulla kävin puntarilla ja mittari näytti 106,3kg. Onhan se selvä että paino nousee, kun on lakossa ja tyydyttää nikotiinintuskaa syömällä. Minun pitäisi selvitä nikotiinintuskasta nuuskan avulla, mutta eihän siitä haittaakaan ole jos ylipainoinen seuraa mitä suuhun laittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti